Content Section
Artikkelit

Kasvua näköpiirissä Pohjois-Suomessa?

Published date

Talouskasvun ja -käänteen merkkejä on jo vuosia etsitty lähes yhtä suurella vimmalla kuin Pokemoneja tänä kesänä. Aina, kun positiivisia signaaleja on kurkistellut kulman takana, joku huono uutinen on lakaissut ne alleen.

Suomen talouden ongelmat liittyvät vientiin ja investointeihin. Ne ovat kehittyneet heikosti, ja taloutta on ylläpidetty velkaantumiseen pohjautuvalla kotimaisella kysynnällä. Varmaa on, että näin ei voi jatkua loputtomiin. Stoppi tulee viimeistään siinä vaiheessa, kun euroalueen korkokehitys kääntyy. Jos muu euroalue pääsee kasvu-uralle ja inflaatio kiihtyy, ei EKP:n rahapolitiikka jää odottamaan Suomen mukaan pääsyä.

Suomessa olemme tehneet oikean suuntaisia asioita talouden kääntämiseksi. Yhteiskuntasopimus tuo talouteen ennustettavuutta, mikä helpottaa investointipäätöksiä. Samalla maltillinen kustannuskehitys kohentaa kilpailukykyä. Tämä toivottavasti riittää parantamaan vientiyritystemme kovassa kilpailussa heikentyneitä markkinaosuuksia.

Kun tarkkaan katsoo, niin positiivisia valon pilkahduksia onkin jo nähtävissä! Suomen talous on vihdoin kääntynyt varovaiselle kasvu-uralle ja investoinnitkin näyttävät viimeisissä luvuissa olevan nousussa. Työllisyys kehittyy tällä hetkellä positiivisemmin kuin vuosiin. Valitettavasti positiiviset luvut pohjaavat edelleen lähinnä kotimarkkinakysyntään ja viennin puolella on vaikeampaa.

Meillä Finnverassa on näköalapaikka elinkeinoelämään ja talouskasvuun. Onneksi emme kuitenkaan tyydy sivustaseuraajiksi vaan etsimme aktiivisesti yrityksiä, joiden kasvua voisimme vauhdittaa. Täällä Pohjois-Suomessa valoa tunneliin tuovat tällä hetkellä hyvin kehittyvät matkailuyritykset erityisesti Lapissa, vihdoin käynnistyneet suurhankkeen investoinnit Pyhäjoen ydinvoimalaprojektin ympärillä sekä esimerkiksi Oulun seudun korkean teknologian äärimmäisen kasvu- ja kansainvälistymishakuiset pk-yritykset. Potentiaalia on valtavasti ja positiivisen kierteen käynnistyminen on hyvin lähellä.

Juuso Heinilä
Aluejohtaja, Pohjois-Suomi

Jaa sivu: