Content Section
Tiedotteet

Pk-yritysbarometri: Pk-yritykset uskovat kasvun kiihtyvän

Published date

Pk-yritykset uskovat suhdanteen paranevan selvästi ja liikevaihdon kasvun kiihtyvän seuraavan vuoden aikana. Myös yritysten kannattavuusodotukset ovat parantuneet. Tulevaisuudenodotukset ovat kokonaisuutena kääntyneet nyt selvään nousuun ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen.

Pk-yritysbarometriin vastanneista yli 3000 yrityksestä puolet uskoo suhdanteiden pysyvän ennallaan ja 40 prosenttia uskoo suhdanteiden paranevan. Oman liikevaihdon kasvuun uskoo puolet yrityksistä, kun vain yksi kymmenestä uskoo volyymin laskevan vuoden kuluessa. Eniten kasvu-uskoa on nuorilla ja kasvuhakuisilla yrityksillä.

Yhä useampi pk-yritys aikoo myös lisätä henkilökuntaansa. Joka viides yritys sanoo, että henkilökunta lisääntyy seuraavan 12 kuukauden aikana ja vain viisi prosenttia arvelee henkilökunnan vähenevän vastaavana aikana. Pk-yritysten barometriarviot tarkoittaisivat toteutuessaan työnantajien määrään suhteutettuna vähintään 15 000 uutta työpaikkaa pk-sektorille seuraavan vuoden aikana.

Suhdanteiden parantuessa työpaikkojen määrä näyttäisi siis pk-yrityksissä lisääntyvän edelleen tasaisesti ja jopa hiukan kiihtyvän. Kun vuoden 2002 tilastojen mukaan työpaikat vähenivät selvästi suuryrityksissä ja sama kehitys kiihtyi vuonna 2003, työllisyyskehitys on jäänyt siksi heikoksi.

Suhdanteiden yleinen paraneminen ja kansainvälisen talouden piristyminen voisivat kääntää myös työllisyyskehityksen seuraavan vuoden aikana uudelleen kasvu-uralle. Toisaalta vientiyritykset eivät edelleenkään usko vientinsä oleellisesti lisääntyvän seuraavan vuoden aikana.

Yritysten positiivista tuntumaa tukee kuitenkin se, että pk-yritykset aikovat lisätä investointejaan ja varsinkin tuotekehityspanostustaan. Näin ollen yksityiset investoinnit näyttäisivät nyt lähtevän ainakin pk-yrityksissä pitkän suvantovaiheen jälkeen kasvuun. Myös yritysten kasvuhalukkuus on hiukan lisääntynyt viime vuodesta. Epävarmuutta kuvaavien maksuhäiriöidenkin odotetaan vähenevän selvästi.

Yritysten odotettavissa olevat omistajanvaihdokset jatkavat kasvuaan. Yrittäjien ikääntyminen alkaa realisoitua omistusjärjestelyinä. Yrityksistä 20 prosentilla on omistajanvaihdos edessään viiden vuoden aikana. Suurin ongelma omistajanvaihdoksessa on jatkajan eli uuden yrittäjän löytyminen. Yrittäjät toivovat lisää asiantuntija-apua omistajanvaihdostilanteessa erityisesti yrityksen arvon määrityksessä ja juridiikassa.

Kasvuhalukkuuden lisääntyminen tuo uusia rahoitustarpeita

Parantuneet suhdanneodotukset ja usko volyymin kasvuun on lisännyt myös rahoituksen tarvetta. Joka viides pk-yritys aikoo nyt hankkia ulkoista rahoitusta toimintansa kehittämiseen. Uutta rahoitusta hankkivien osuus on kasvanut viime syksystä pari prosenttiyksikköä.

Kasvuhakuisilla yrityksillä rahoituksen saatavuus ja pula vakuuksista on merkittävästi suurempi ongelma kuin muilla yrityksillä. Voimakkaasti kasvuhakuisista ja ulkoista rahoitusta tarvitsevista yrityksistä peräti 45 prosenttia aikoo ottaa lainaa ja takauksia heikoilla vakuuksilla. Vakuuspulan kokee rahoituksen esteeksi viidennes näistä kasvuyrityksistä.

Ulkoista rahoitusta käyttävien yritysten joukossa pankkiluottojen suosio on hieman vähentynyt ja leasingrahoituksen sekä pankkitakausten suosio on viime syksystä lisääntynyt. Finnveran lainojen ja takausten suosio pk-yritysten rahoituslähteenä on säilynyt ennallaan. Pankkiluottoja oli edelleen 65 prosentilla ulkoista rahoitusta käyttäneistä yrityksistä. Leasingrahoitusta käyttää jo lähes kolmannes ulkoista rahoitusta käyttävistä pk-yrityksistä.

Seitsemän prosenttia ulkoista rahoitusta tarvitsevista aikoo hankkia pääomasijoituksia. Voimakkaasti kasvuhaluisten yritysten joukossa pääomasijoituksia etsivien osuus on 18 prosenttia.

Markkinointi ja myynti pahimmat kehityksen jarrut

Pk-yrityksissä eniten kehittämistarvetta on markkinoinnissa ja myynnissä. Kuudessa vuodessa juuri markkinoinnin ja myynnin kehittämisen tarve on lisääntynyt yrityksissä selvimmin.

Toiseksi tärkein kehittämiskohde on yritysten itsensä mielestä henkilöstön koulutus. Yhteistyö ja verkottuminen nähdään niinikään entistä tärkeämpänä. Kehittämiskohteena se on jo noussut tuotekehityksen rinnalle tärkeimpien kehityskohteiden joukkoon.

Kun pk-yrityksiltä kysytään kehittymisen esteitä, yleisin syy on kireä kilpailu. Vaikka kilpailu on yhteiskunnan kannalta hyvä asia, pk-yritykset kohtaavat usein vääristynyttäkin kilpailua tai vahvan markkina-aseman epätervettä hyväksikäyttöä.

Muita keskeisiä kehittymisen esteitä ovat korkeat työvoimakustannukset ja työn sivukulut sekä vaikeudet löytää ammattitaitoista työvoimaa. Nämä samat asiat kysynnän riittämättömyyden ohella nousevat kärkeen kysyttäessä pahimpia työllistämisen esteitä.

Lisätietoja:
Suomen Yrittäjät
viestintäpäällikkö Petri Nieminen, puh. 050 547 7495
tiedotuspäällikkö Raija-Liisa Konkola, puh. (09) 2292 2952, 050 5003219
Finnvera Oyj
viestintäpäällikkö Eila Alajoki, puh. 020 460 7235

Jaa sivu: