Content Section
Uutiset

Pohjois-Suomen aluekatsaus 1–12/2024: Lapin rahoitus lähes tuplaantui, Pohjois-Pohjanmaan kasvoi viidenneksen, Kainuun laski

""
Published date

Finnveran rahoitus pohjoissuomalaisille pk- ja midcap-yrityksille kasvoi vuonna 2024 edellisvuodesta. Maakunnalliset erot ovat suuria: Kainuussa rahoitus väheni merkittävästi, Pohjois-Pohjanmaalla nähtiin kohtuullista kasvua ja Lapissa rahoituksen myöntö lähes kaksinkertaistui. Lapin vahvaa kehitystä selittää kaikkien päätoimialojen positiivinen kasvu, erityisesti matkailualalla. Viennin rahoitus kääntyi reippaaseen kasvuun usean vuoden supistumisen jälkeen.

Finnvera myönsi rahoitusta pohjoissuomalaisille yrityksille vuonna 2024 yhteensä 131 miljoonaa euroa, kun määrä edellisvuonna oli 106 miljoonaa euroa. 

– Pohjois-Suomessa Finnvera rahoitti vuonna 2024 selvästi edellisvuotta enemmän investointeja, vientiä, aloittavia yrityksiä ja omistajanvaihdoksia. Tämä kertoo talouden parantuneista näkymistä ja osin myös siitä, että korkotason tasaantuessa yritykset ovat rohkaistuneet panostamaan tulevaan kasvuun, sanoo Finnveran Pohjois-Suomen aluejohtaja Pasi Vartiainen.

""

 

Pohjois-Pohjanmaan rahoitus nousussa, kasvua lähes kaikilla päätoimialoilla

Pohjois-Pohjanmaalla rahoitus kasvoi 86 miljoonaan euroon (72). Kasvua oli kaikilla päätoimialoilla liike-elämän palveluita lukuun ottamatta, jossa erityisesti tietojenkäsittelyalalle myönnetty rahoitus väheni merkittävästi. Teollisuuden osuus Finnveran rahoituksesta Pohjois-Pohjanmaalla on yleensä ollut yli puolet, niin myös vuonna 2024. Rahoitus kasvoi erityisesti metalliteollisuudessa, jossa viennin rahoitus elpyi usean vuoden hiljaisen jakson jälkeen. Kauppa ja kuluttajapalveluiden rahoituksen myöntö kasvoi merkittävästi. Suurinta prosentuaalista kasvua nähtiin matkailualalla, jossa rahoitusta myönnettiin erityisesti Koillismaan matkailualan investointeihin.

Kainuun rahoitus väheni, mutta palvelut ja kauppa kasvoivat

Kainuussa rahoitus supistui 9 miljoonaan euroon (14). Suurin laskua nähtiin teollisuuden rahoituksessa, joka väheni merkittävästi lähes kaikkien teollisuuden alojen osalta. Sen sijaan liike-elämän palveluiden rahoitus kasvoi huomattavasti, samoin kuin kaupan ja kuluttajapalveluiden alan rahoitus. Kainuun matkailualan rahoitus väheni, eikä maakunnassa ole käynnistynyt matkailualan investointiaaltoa kuten Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Positiivista Kainuussa on, että kappalemääräisesti Finnveran rahoituksen myöntö kasvoi edellisvuodesta, erityisesti mikro- ja pienyritysten investointien ansiosta.

Lapissa matkailu ja teollisuus vetureina

Lapissa Finnveran myöntämä rahoitus kasvoi kaikilla päätoimialoilla yhteensä 82 prosenttia 36 miljoonaan euroon (20). Maakunnassa on talousbuumi, ja matkailu on Lapin tärkein kasvun lähde. Ala kasvaa vahvasti ja kannattavasti, mikä on näkynyt kiivaana investointiaaltona, kun alan yritykset pyrkivät vastaamaan kasvavaan kansainvälisten matkailijoiden kiinnostukseen. Finnveran osin rahoittamien investointien arvo Lapissa oli 74 miljoonaa euroa, josta matkailualalle kohdistui 50 miljoonaa euroa.

− Matkailualan kasvulla on merkittäviä heijastusvaikutuksia muille aloille. Rakentamisessa ei ole Lapissa nähtävissä taantumaa, ja myös palvelualat kasvavat matkailun vedossa vauhdikkaasti. Liike-elämän palveluiden rahoitus kasvoi Lapissa merkittävästi, samoin kuin kaupan ja kuluttajapalveluiden rahoitus. Lapin hyvä suhdannetilanne ei selity yksin matkailualan hyvällä tilanteella, sillä myös maakunnan teollisuudessa menee vahvasti, sanoo Pasi Vartiainen.

Finnveran rahoitus teollisuusyrityksille kasvoi merkittävästi, erityisesti Meri-Lapin teollisuusyritysten ansiosta, jotka ovat päässeet urakoimaan Pohjois-Ruotsin suurhanketyömaille.

Matkailuala elää huippusuhdannettaan ja kasvu laaja-alaistuu

Pohjois-Suomen matkailuala elää tällä hetkellä huippusuhdannettaan. Lappi on matkailubrändinä uniikki ja houkutteleva. Rovaniemi on täynnä matkailijoita, eikä kaupungin majoituskapasiteetti riitä kaikille. Useita hotelli-investointeja on vireillä, mutta niiden valmistuminen kestää. Myös Levillä ja Inarissa kasvu on ollut vahvaa, ja pienemmät matkailupaikkakunnat kuten Kemijärvi ja Ylitornio ovat päässeet kiinni kasvuun. 

""


− Matkailualan yritykset ovat kannattavia, mikä antaa hyvät edellytykset uusille investoinneille. Investoinnit eivät rajoittuneet pelkästään Lappiin, vaan myös Pohjois-Pohjanmaan matkailukeskuksissa, kuten Rukalla ja Iso-Syötteellä, investoitiin uuteen. Kainuu ei ole vielä päässyt kunnolla mukaan kansainvälisiin matkailijavirtoihin, mutta uusia avauksia on tehty, ja mahdollisuus kasvulle on olemassa, toteaa Vartiainen.

Omistajanvaihdokset vilkastumassa

Finnveran rahoittamien omistajanvaihdosten määrä Pohjois-Suomessa palautui normaalitasolle. Kokonaisuutena Finnvera rahoitti Pohjois-Suomessa 97 omistajanvaihdosta ja myönsi näihin 16 miljoonaa euroa rahoitusta. Parantunutta tilannetta selittää poikkeuksellisen hiljainen vuosi 2023, jolloin nopeasti nousseet korot hidastivat omistajanvaihdoksia. 

Viennin rahoitus kääntyi reippaaseen kasvuun

Finnveran myöntämä viennin rahoitus pohjoissuomalaisille pk- ja midcap-yrityksille kääntyi reippaaseen kasvuun usean vuoden supistumisen jälkeen. Kasvaneen viennin rahoituksen taustalla on erityisesti metallialan yritysten kasvanut vienti, mutta myös esimerkiksi rakennusmateriaali-valmistajien kiinnostus vientiä kohtaan on kasvanut osittain kotimaan huonon suhdannetilanteen vuoksi. 

Tulevaisuuden näkymät kohtuullisen valoisat

Vuoden 2025 näkymät Pohjois-Suomessa näyttävät kohtuullisen valoisilta. Lapissa talous kasvaa kohisten, eikä matkailualan kasvu näytä vaimentumisen merkkejä. Pohjois-Pohjanmaalla on merkkejä talouden asteittaisesta piristymisestä. Kainuussa ei vielä ole merkkejä pk-yritysten aktiviteettien heräämisestä laajemmin. 

– Suhdannenäkymissä on toimialakohtaisesti melko suuria eroja, mutta Pohjois-Suomen pidemmän aikavälin näkymät ovat erittäin positiiviset. Viime kuukausina on kuultu miljardiluokan investoinneista, kuten datakeskuksiin, vetylaitoksiin ja teollisiin laitoksiin, jotka rakentavat uutta talouden tukijalkaa Pohjois-Suomeen. Matkailualan investointiaalto saanee lisää kierroksia. Useita hotelli-investointeja ja lomakohteiden laajennuksia on vireillä, ja ala pyrkii ympärivuotisuuteen, mikä voi parantaa kokonaiskannattavuutta entisestään, sanoo Vartiainen. 

Lisätiedot:

Pasi Vartiainen, aluejohtaja, Pohjois-Suomi, Finnvera, puh. 029 460 2805, [email protected]

Liite: Pohjois-Suomen aluekatsaus 1–12/2024 (PDF).

 

Jaa sivu: