Valmet

Valmet toimittaa kartonkikoneet Kiinan kolmanneksi suurimmalle kartonkivalmistajalle 

Valmet toimittaa kaksi kartonkilinjaa Shanying Paperille Kiinaan.

Finnvera takaa ostajaluottotakuulla noin 56 miljoonan euron luottoa, jonka saksalainen DZ BANK AG on myöntänyt toimien sekä agenttina että luotonantajana vientikaupan rahoittamiseksi.   

Shanying Paper on Kiinan kolmanneksi suurin kartonkivalmistaja. Finnvera on aiemmin taannut Valmetin toimituksia yhtiön Huazhongin laitokselle vuonna 2019. Nyt Shanying investoi kahden uuden korkealaatuista pakkauskartonkia tuottavan kartonkikonelinjan rakentamiseen Etelä-Kiinaan Guangdongin provinssiin. Kartonkilinjojen yhteenlaskettu tuotantokapasiteetti on miljoona tonnia vuodessa. 

Kartongin globaalia kysyntää ajavat lisääntyvä kaupungistuminen, verkkokaupan kasvaminen, muovin käytön vähentyminen ja elintarvikepakkausten yhä kasvava kysyntä. 

”Olemme ylpeitä, että saamme jälleen tehdä yhteistyötä Finnveran kanssa tarjotaksemme rahoitusta Shanyingille Valmetin huipputeknologian toimituksiin ja että olemme saaneet aikaan kestävän vastuullisen rahoitusratkaisun, joka nojautuu kansainvälisiin standardeihin”, kommentoi DZ pankki.   

Takaussopimuksen allekirjoituspäivä: 18.8.2021 
Takuunhaltija: DZ BANK AG Deutsche Zentral Genossenschaftsbank 
Viejä: Valmet Technologies Oy 
Luotonantaja: takuunhaltija
Ostaja ja luotonsaaja: Shanying Paper (Guangdong) Co., Ltd 
Takaaja: Shanying International Holdings Co. Ltd  
vientituote: Laitteet ja palvelut kahteen kartonkikoneeseen 
Kohdemaa: Kiina
Luoton määrä: 55,056,940.05 euroa
Luottoaika: 10 kk + 10 vuotta
Takuukate: 95 % 
Ympäristö- ja sosiaalisten riskien (ES) luokitus: B 
Yhteystiedot: [email protected]