Content Section
Artikkelit

Finnvera valmis riskinottoon, jotta yritykset pääsevät kasvuun kiinni – ”Jos yritykset uskovat, meidänkin on uskottava”

Published date

Miten Suomi saadaan kasvuun kriisin jälkeen? Finnvera korostaa toimivan rahoitusjärjestelmän tärkeyttä, ja on valmis omalta osaltaan tukemaan yritysten kasvua rahoituksen avulla.

Voiko kriisi olla mahdollisuus? Kyllä voi, sanoo Finnveran liiketoimintajohtaja Juuso Heinilä. Emme palaa entiseen, vaan edessä on uusi vaihe. Yritysten on saatava kasvu käyntiin, eikä se tapahdu ilman rahoitusta. Heinilä lupaa ratkaisuja, joilla yritykset uskaltavat lähteä tekemään kauppaa ja vientiä.

”Ennusteiden mukaan edessä on historiallisen voimakas globaali talouskasvu. Suomi epäonnistui talouskasvun käynnistämisessä vuoden 2009 jälkeen, nyt niin ei saa käydä. Me olemme mukana nostamassa yrityksiä kasvuun”, painottaa Finnveran liiketoimintajohtaja Juuso Heinilä.

Suomi ei pysty huolehtimaan yhteiskunnan hyvinvoinnista, ellei yrityksiä saada käyntiin, Heinilä sanoo.

Ratkaisevaa on toimintaympäristö, mutta myös toimiva rahoitusjärjestelmä. Rahoitus on keino, jolla suomalaisyritykset kiihdytetään uuteen nousuun ja joka mahdollistaa uusia työpaikkoja ja yrityksiä.

Miten käy rahoituksen saatavuuden?

Korona on jakanut toimialoja ja yrityksiä menestyjiin ja häviäjiin, ja nakertanut yritysten luottoluokituksia. Rahoitus on olennaista kasvun kannalta, mutta miten käy yrityksen rahoituksen saatavuuden tällaisessa tilanteessa?

Heinilä nostaa esiin tuotteita, joilla Finnvera voi vahvistaa yrityksen vakuus- ja rahoituspohjaa, jotta yrityksellä on paremmat mahdollisuudet saada lainarahaa markkinoilta. Pienemmille yrityksille ratkaisu voi olla pk-takaus, joka on vakuudeton 80 prosentin takaus pankin myöntämälle lainalle. Suurempiin tarpeisiin, kasvu- ja kansainvälistymishankkeisiin, soveltuu yrityksen omaan pääomaan rinnastettava juniorilaina eli kasvulaina.

”Olemme valmiita ottamaan tavanomaista enemmän riskejä, että suomalaiset yritykset pääsevät kasvuun ja markkinoiden uusjakoon kiinni”, Heinilä vakuuttaa.

Finnvera rahoittaa yrityksiä pääsääntöisesti yhdessä pankkien ja muiden rahoittajien kesken. Siksi kasvu edellyttää toimia koko rahoitusmarkkinalta.

”Meidän rahoittajien pitää olla hereillä, nyt ei ole odottelun aika. Jos yritykset uskovat kasvuun, meidänkin on uskottava. Suomen kannalta on erittäin tärkeää, että yrittäjät uskaltavat ottaa riskiä liiketoiminnassaan”, Heinilä vetoaa.

Viennin kasvu on talouskasvun kannalta ratkaisevaa

Talouskasvun kannalta ratkaisevaa on, että yritykset uskaltavat ottaa riskiä myös Suomen rajojen ulkopuolella ja hakea kasvua vientikaupasta, johon globaali talouskasvu avaa kysyntää.

”Tarjoamme ratkaisuja, joilla suomalaiset yritykset uskaltavat lähteä tekemään kauppaa, ja autamme rajaamaan vientikaupan riskejä. Tarjoamme neuvontaa ja ratkaisuja”, kertoo Heinilä.

Etenkin pk-yritysten viennin kasvattamisessa on Suomen talouden näkökulmasta valtava potentiaali. Pk-yritysten osuus Suomen tavaraviennin kokonaisarvosta oli 16 prosenttia vuonna 2020. 

""

Kasvua syntyy, kun yritykset uskaltavat ottaa riskiä myös Suomen rajojen ulkopuolella ja hakea kasvua vientikaupasta, johon globaali talouskasvu avaa kysyntää.

Viennin riskeiltä voi suojautua esimerkiksi luottovakuutuksella, jota Finnvera voi koronapandemiaan liittyvällä poikkeusluvalla myöntää myös EU-maihin ja muihin läntisiin maihin vuoden loppuun asti.

”Ostajatkin ovat kokeneet koronakriisin, ja se on voinut vaikuttaa heidän maksukykyynsä. Olemme mukana madaltamassa suomalaisten vientiyritysten kynnystä hakea kasvua ja rajaamassa kasvuun liittyviä riskejä”, kertoo Heinilä.

Lisätietoa:

Finnvera toimii kasvun mahdollistajana. Lue lisää keinoistamme osoitteesta Finnvera.fi/taustavoima 

Jaa sivu: