Content Section
Uutiset

Finnvera kannustaa rahoituksen keinoin yrityksiä olemaan osa ilmastonmuutoksen ratkaisua

""
Published date

Siirtymä vähäpäästöisempiin ratkaisuihin kasvattaa investointeja ja avaa yrityksille liiketoiminta- ja vientimahdollisuuksia. Esimerkiksi Suomeen on suunnitteilla jopa yli 200 miljardilla eurolla vähäpäästöisiä investointeja. Finnvera on määritellyt toiminnalleen ilmastotavoitteen ja tuonut rahoitusvalikoimaan ilmastokannustimia, joilla halutaan madaltaa yritysten kynnystä tarttua kasvuun. Vuonna 2022 Finnveran rahoittamien kotimaan ja viennin hankkeiden CO2-päästöt olivat yhteensä 5,8 megatonnia. Finnveran viennin rahoituksen energiasektoriin liittyvät vastuut olivat 1,3 miljardia euroa vuoden 2023 lopussa. Niistä 38 prosenttia liittyi uusiutuvaan energiaan.

Ilmastotavoitteessaan Finnvera sitoutuu toimenpiteisiin, jotka edistävät Pariisiin ilmastosopimuksen tavoitetta rajata maapallon lämpeneminen 1,5 asteeseen. 

− Ilmastotavoitteen seuraamiseksi luodaan päästöpolku vuoteen 2050, ja Finnvera mittaa sekä oman toimintansa että rahoitustoimintansa hiilijalanjäljen säännöllisesti. Vuonna 2022 Finnvera raportoi ensi kertaa koko vastuukantansa CO2-päästöt. Päästölaskentaa on sen jälkeen kehitetty, ja vuonna 2023 tarkentuneiden tietojen pohjalta Finnveran rahoitustoiminnan päästöt laskivat 35 prosenttia aiemmin raportoidusta, sanoo Finnveran vastuullisuuspäällikkö Nina Karisalo.

Rahoitussektorilla on keskeinen rooli puhtaan siirtymän toteuttamisessa. Ilmastonmuutoksen hillitseminen on olennainen osa Finnveran strategiaa.

− Haluamme kannustaa hankkeita, joilla on positiivisia ilmastovaikutuksia. Finnveran tehtävä on edistää kansainvälistymistä ja vientiä sekä täydentää rahoitusmahdollisuuksia. Tämä antaa meille hyvän mahdollisuuden osallistua uusiin investointeihin, jotka auttavat vauhdittamaan puhdasta siirtymää, sanoo liiketoimintajohtaja Jussi Haarasilta.

Rahoitettavien hankkeiden ilmaston kannalta myönteiset piirteet tunnistetaan Ilmastokriteerien avulla. Suurissa vientihankkeissa ilmastokriteerit on määritelty toimialoittain kansainvälisten viitekehysten pohjalta, ja kotimaisissa rahoitushankkeissa kriteereinä ovat muun muassa InvestEU-takausohjelmaa hyödyntävien ilmasto- ja digilainojen ehdot. Kotimaan rahoitushakemusten arvioinnissa Finnvera hyödyntää myös nykyisin Suomen Asiakastiedon tarjoamaa ESG-raporttia. 

Kannustimien avulla halutaan varmistaa, että innovaatiot etenevät toteutukseen

Rahoituksen saatavuus ja ehdot voivat vaikuttaa yritysten mahdollisuuksiin tarttua uuteen kasvuun ja avaamaan uusia markkinoita. Finnveran rahoituskannustimet sopivat sekä suuriin että pieniin investointeihin niin kotimaassa kuin ulkomailla:

  • Finnveran vakuudettomat ilmasto- ja ympäristölaina sekä digitalisaatio- ja innovaatiolaina auttavat toteuttamaan vihreän siirtymän hankkeita ja digitalisaation kautta tapahtuvaa teknologista kehitystä. Vakuudettomien InvestEU-lainojen enimmäismäärä on 2 miljoonaa euroa. Kesäkuussa 2023 käyttöön otettuja lainoja myönnettiin vuoden 2023 loppuun mennessä 36 miljoonaa euroa.
  • Finnvera on myös valmis osallistumaan kotimaan lainoilla ja takauksilla tavanomaista aikaisemman vaiheen investointeihin, kun niissä tunnistetaan korkea potentiaali ja liitoskohdat energiasiirtymään. Rahoitusosuus voi olla jopa 80 prosenttia.
  • Finnveran vientiluoton enimmäismäärä voi olla 40 miljoonaa euroa vientihankkeessa, joka täyttää Finnveran toimialakohtaiset ilmastokriteerit. Selvitämme ensin, voiko pankki myöntää luoton Finnveran vientitakuiden avulla. Muutoin suoran vientiluoton koko on enintään 20 miljoonaa euroa. Vientiluotto laajentaa erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten vienninrahoitusmahdollisuuksia.
  • OECD:n vientiluottosopimuksessa on sovittu tavoista kannustaa ilmastokriteerit täyttävien investointien ja vientihankkeiden toteutumista vienninrahoituksen keinoin, kuten esimerkiksi luotoille mahdollistetusta pitkästä takaisinmaksuajasta. Finnvera on muiden maiden vientitakuulaitosten tapaan sitoutunut vientiluottosopimukseen. Sen puitteissa haemme sopivimmat kannustimet vihreän kasvun vientihankkeiden toteuttamiseksi hankekohtaisesti.

Finnveran perustehtävänä on rahoittaa kotimaisen yritystoiminnan alkua, kasvua ja kansainvälistymistä sekä vientiä Suomesta. Jos ilmastokriteerit eivät täyty, se ei ole este rahoituksen saamiselle, vaan rahoituspäätökset arvioidaan edelleen Finnveran olemassa olevan riski- ja luottopolitiikan mukaisesti. 

− Kannustamme eri tavoin suomalaisia yrityksiä kehittämään ratkaisuja, joilla ilmastonmuutosta voidaan hillitä sekä kotimaassa että globaalilla tasolla ja markkinoilla. Jotta yritysten olisi helpompaa viedä innovaatioitaan eteenpäin, tarjoamme yrityksille räätälöityä palvelua ja nimetyt asiantuntijat. On kaikkien etu, että investoinnit, ilmastotoimet ja kasvu nytkähtävät eteenpäin, sanoo Jussi Haarasilta

Varainhallinnan kestävyyden ja vastuullisuuden lisäämiseksi Finnvera otti käyttöön kestävän sijoitustoiminnan kehikon 

Ostajarahoituksen järjestäminen ulkomaisille ostajille on usein edellytys vientikaupan syntymiselle. Finnvera toimii aktiivisesti kansainvälisillä pääomamarkkinoilla ja käyttää joukkovelkakirjojen liikkeeseenlaskuilla hankkimiaan varoja vientiluottojen rahoitukseen. Joukkovelkakirjalainoja oli vuoden 2023 lopussa liikkeessä 10,6 miljardia euroa. Yhtiö on tunnistanut instituutiosijoittajien kasvaneet odotukset ESG-tiedon tarjoamiselle. Finnvera otti käyttöön kestävän sijoitustoiminnan kehikon yhtiön likviditeettireservin pitkäaikaisille sijoituksille. Vuoden 2023 lopussa likviditeettireservin koko oli noin 4,7 miljardia euroa, josta noin 60 prosenttia oli pitkäaikaisia joukkovelkakirjalainasijoituksia. Näistä 18 prosenttia oli ESG-kriteerit täyttäviä teemasijoituksia, joista kolme neljäsosaa oli vihreitä joukkovelkakirjalainoja. Tavoiteallokaatio teemasijoituksille asetetaan vuosittain laadittavassa sijoitussuunnitelmassa. 

Lisätiedot:

Jussi Haarasilta, liiketoimintajohtaja, suuryritykset, Finnvera, puh. 029 460 2601

Nina Karisalo, vastuullisuuspäällikkö, Finnvera, puh. 029 460 2964

Lisää aiheesta:

Finnveran kestävän rahoituksen ratkaisut

Tutustu Finnveran ilmastokannustimiin

Näin tunnistamme hankkeiden ilmaston kannalta myönteiset piirteet – Ilmastokriteerit

Vuosikatsaus ja vastuullisuusraportti 2023 (PDF)

Lisätietoa kestävän sijoitustoiminnan periaatteista Finnveran nettisivuilta löytyvästä Sustainable investment principles -dokumentista (PDF)

Jaa sivu: