Finnveran lainaa mikroyritysten kasvuun myönnetty 5,6 miljoonaa euroa – Lainaa haetaan työntekijän palkkaamiseen, toiminnan laajentamiseen ja myös kansainvälistymiseen
Published date
Finnveran lainaa mikroyritysten kasvuhankkeisiin myönnettiin vuoden 2024 loppuun mennessä 5,6 miljoonaa euroa. Finnvera käynnisti lainapilotin alle 10 työntekijän yritysten kasvutarpeisiin lokakuun 2024 alussa, ja pilotti jatkuu maaliskuun 2025 loppuun. Kiinnostus lainaa kohtaan on jatkunut, ja ensimmäisten kolmen kuukauden aikana hakemuksia on tullut lähes 400 kappaletta. Eniten hakemuksia tuli ensimmäisten 1,5 kuukauden aikana, mutta kysyntä on pysynyt hyvällä tasolla. Myönteisistä päätöksistä kaksi kolmasosaa on kohdistunut kaikkein pienimmille, 1–2 henkeä työllistäville yrityksille. Lainaa on haettu henkilöstön palkkaukseen, toiminnan laajentamiseen, siihen liittyviin investointeihin ja myös kansainvälistymissuunnitelmiin.
Laina on tarkoitettu mikroyrityksen kasvua, tuottavuutta tai kilpailukykyä edistäviin rahoitustarpeisiin kuten työllistämiseen tai toiminnan laajentamiseen ja digitalisointiin. Lainan koko voi olla 20 000–50 000 euroa. Keskimääräinen myönnetty laina on tällä hetkellä 44 800 euroa.
Eniten lainoja on myönnetty ravitsemistoiminnan, ohjelmistoalan ja vähittäiskaupan yrityksille. Lainaa on kuitenkin haettu useilta eri toimialoilta, eikä minkään toimialan osuus myönnetyistä lainoista nouse yli kymmenesosaan.
Lainaa myönnetty laajasti eri toimialoille ja maakuntiin – ”Yhä pienemmät yritykset haluavat kansainvälistyä”
Maakunnallisesti tarkasteltuna hieman alle puolet rahoituksesta on kohdentunut Uudenmaan yrityksille. Myös Pohjois-Pohjanmaa, Pirkanmaa ja Varsinais-Suomi erottuvat joukosta.
– Rahoitusta on hyödynnetty muun muassa uusien toimipisteiden avaamiseen ja olemassa olevien laajentamiseen, kasvun vaatiman henkilöstön palkkaamiseen tai investointeihin sekä ohjelmistotuotekehitykseen. Yritysten tuotekehityspanostukset vaativat osaajia, ja investoinnit kulkevat usein käsi kädessä henkilöstön palkkauksen kanssa. Myös kansainvälistyminen on noussut useissa yrityksissä ajankohtaiseksi. Vaikuttaisikin siltä, että yhä pienemmät yritykset haluavat kansainvälistyä, toteaa Finnveran pienrahoituksesta vastaava aluepäällikkö Elisa Sipponen.
Lainaa voi hakea 31.3. saakka – Hakuehdot kannattaa tarkistaa: lainaa ei voida myöntää juuri aloittaneelle yritykselle tai hakijalle, jolla on maksuhäiriöitä
Tässä vaiheessa noin puolet Finnveraan tulleista mikroyritysten lainahakemuksista on täyttänyt lainan ehdot.
– Hakijan kannattaa tutustua verkkosivuillamme oleviin lainan myöntöehtoihin ennen hakemuksen täyttöä. Yleisimmät syyt kielteiseen rahoituspäätökseen ovat hakuohjeissa mainittujen kriteerien täyttymättömyys, kuten negatiivinen oma pääoma, maksuhäiriöt tai se, että yritys on vasta aloittamassa toimintaansa eikä sillä ole vielä tilinpäätöstä takanaan, Sipponen muistuttaa.
Pankki on yleensä luonteva valinta aloittavan yrityksen ensisijaiseksi rahoittajaksi, mutta jos yrityksen vakuudet eivät riitä pankin luotolle, pankki voi hakea Finnveran alkutakausta luoton vakuudeksi.
Mikroyritysten kasvuun tarkoitetun lainan hakuaika päättyy 31.3.2025, ja kaikki määräpäivään mennessä saapuneet hakemukset käsitellään. Määräpäivän jälkeen hakemuksia ei voi enää lähettää. Hakemuksen liitteeksi tarvitaan muun muassa tulosennuste maksukyvyn arviointia varten sekä kuvaus hakijayrityksen liiketoiminnasta, eli liiketoimintasuunnitelma.
Lainan pilotoinnin yhteydessä selvitetään mikroyritysten rahoituksen saatavuutta ja rahoituksen vaikuttavuutta. Yritysten kasvumahdollisuuksilla on merkittävä kansantaloudellinen merkitys, ja Suomeen kaivataan lisää kasvuyrityksiä. Mittakaavaa pienten yritysten vaikutukselle talouteen antaa, että mikroyritysten yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2022 oli 100 miljardia euroa.
Lisätiedot:
Elisa Sipponen, aluepäällikkö, pienrahoitus, Finnvera p. 029 460 2834
Lisää aiheesta:
Finnveran lainaa mikroyritysten kasvuun myönnettiin 1,6 miljoonaa euroa ensimmäisen kuukauden aikana